
Videotuotannot pitävät sisällään liikkuvan kuvan eri muotoja kuten; TV-mainoksia, -ohjelmia, live tuotantoja, some-julkaisuja, yrityksien sisäistä ja ulkoista viestintää. Videotuotannoissa olen ollut mukana tuotannon eri vaiheissa kuten esituotannossa, kuvauksissa ja jälkituotannossa. Myös julkaisuun liittyvät asiat on otettu huomioon tiettyjen projektien osalta.
Oma roolini Grand Designs Suomi tuotannoissa on ollut kuvaajana, drone sekä action cam operaattorina. Näissä tuotannoissa on ollut erittäin mielenkiintoista olla mukana kokemassa useamman taloprojektin valmistusta alusta loppuun – joskus tämä voi tarkoittaa sitä, että yhden jakson kuvaaminen voi viedä useamman vuoden.
Grand Designs Suomi 2. tuotantokausi voitti Kultainen Venla palkinnon Paras Lifestyle-ohjelma kategoriassa 2023.
3. tuotantokautta kuvataan parhaillaan.
Videopelit, pikkujoulut sekä rento seminaari, näistä aineksista on vuosittainen XmasJKL tapahtuma tehty. Minulla on ollut ilo ja kunnia olla kuvaamassa jokaisessa XmasJKL tapahtumassa. Vuonna 2023 kuvasin sekä aftermovien että valokuvia.
Olen ollut mukana Suomen Huutokauppakeisarin TV-tuotannossa ensimmäisestä kaudesta lähtien. Tuolloin otin valokuvia promootio tarkoituksiin kun ohjelma aloitti JIM-kanavalla. Muutot Joensuun, Jyväskylän, Kuopion ja taas Jyväskylän välillä pistivät osallistumiseni kuvauksiin hieman tauolle, mutta vuoden 2019 jälkeen olen ollut taas aktiivisesti läsnä kuvaustiimissä. Olen toiminut sekä kuvaajan että toimittajan rooleissa.
Vuonna 2024 kuvataan 17. tuotantokausi.
Metso jatkaa pioneerin saappaissa kulkua tuoden alansa ensimmäisten joukossa kierrätyspalvelun asiakkailleen. Aiemmin kuluneet kaivoslaitoksen osat joutuivat kaatopaikan täytteeksi, nyt nämä ovat kierrätettävissä. Tämän innovatiivisen kierrätyslaitoksen avulla säästetään aikaa, rahaa sekä ympäristöä. Pääsin kuvaamaan videota ja valokuvia laitoksesta sekä haastattelimme itse laitoksen keksijää.
Tässä pieni kooste ottamistani valokuvista.
Täältä löydät työnäytteet liittyen grafiikka-animaatioihin ja muihin tuotantoihin missä minulla on ollut suuri työpanos jälkituotannon osalta.
Fitness Village mobiilipeli kannustaa liikkumaan sekä nopeat minipelit ovat hyvää treeniä reflekseille ja aivoille. Toimeksiantoni oli tehdä mobiilipelin julkaisua varten traileri mikä on sekoitus pelikuvaa (beta-vaiheesta), animoitua grafiikkaa sekä kuvattua videota.
Teimme yhteistyössä graafikko Lauri Renvallin kanssa sarjan animaatioita A2-tason kielenopetukseen. Animaatioiden tilaajana toimi Jyväskylän kaupunki ja nämä olivat osana varhaiskasvatuksen kielisuihkutustoimintaa.
Vieraan kielen oppiminen on helpompaa kun tämä tehdään laulun tai leikin kanssa missä on paljon toistoja. Kun tähän yhtälöön yhdistetään vielä visuaaliset vahvikkeet, niin oppilaille jää myös visuaalinen muistijälki uusista sanoista.
Täältä löydät työnäytteet liittyen tekoälyyn, koulutuksiin ja muihin projekteihini.
Tehtiin Markkinointiviestintä Piteniuksen sekä Valtran käyttäjäkokemus päällikkö Kimmo Wihisen kanssa ajatusleikki, että minkälaisia tulevaisuuden traktoreita tekoälymallit pystyvät luomaan.
Aukeaman mittainen artikkeli ja useita nättejä kuvia saatiin Valtran henkilöstölehteen aikaiseksi, mutta Wihisen mukaan tarvittavat toiminnallisuudet loistavat kuvissa poissaolollaan. Kokonaisen traktorin muotoiluun tekoäly ei vielä taivu, mutta se on äärimmäisen hyvä työkalu yksittäisten elementtien suunnittelussa – varsinkin variaatioiden nopeassa tuottamisessa.
Olen pitänyt koulutuksia ja luentoja liittyen videotuotantoihin, valokuvaukseen, leikkaamiseen, animointiin ja tekoälyyn. Puhun mielelläni myös yrittäjyydestä ja kilpapelaamis taustastani. Yleisönäni ovat olleet oppilaita jokaiselta oppitasolta, pienten ja keskisuurten yrityksien yrittäjiä, isojen yrityksien markkinointitiimejä sekä alanvaihtajia rekrykoulutuksien yhteydessä.
Koulutuksia ja luentojani ovat tilanneet mm. Helsinki Design School, GRADIA, JAMK, Pelaten Duuniin -hanke, Savonia AMK, Valmet, IngmanEDU, SavoGrow, Talentree, Varkaus VERSO yms.
Varataanko teillekkin koulutuspäivä?
JoonasNieminen.fi -sivustoa päivitetään parhaillaan ja siksi suurin osa sivuista ja linkeistä voivat olla joko ”rikki” tai täynnä placeholder sisältöjä. Ettehän anna tämän häiritä. Mikäli teillä on kysyttävää, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä niin kerron mielelläni lisää palveluistani.